Ennen kuin pääsin ylioppilaaksi vuonna 1970, meillä oli lukioluokilla luokanvalvojana Paavo Päivänsalo, uskonnon dosentti Helsingin yliopistosta. Me teimme hänelle monenlaista kiusaa poikakoulussamme Helsingin toisessa lyseossa, joka on nykyisin ilmaisutaidon lukio.

Olimme laittaneet kaikki ikkunat auki kovana pakkaspäivänä ja istuimme talvivaatteissa sisällä pulpettien ääressä. Päivänsalo tuli sisään, mutta ryntäsi ulos ja tuli takaisin turkki päällä. Ikkunat pysyivät auki

Toisella kerralla olimme siirtäneet etukäteen pulpetit osoittamaan poispäin opettajan kateederia. Eli istuimme selin opetussuuntaan nähden. Päivänsalo tuli sisään ja pyysi järjestäjiä siirtämään hänen pöytänsä luokan takaosaan, ja taas opetus jatkui.

Päivänsalon tapana oli kuulustella koko läksy yhdeltä oppilaalta. Hän istui torkkuvan näköisenä kuunnellessaan oppilaan puhetta, joka saattoi kestää 10-15 minuuttia. Huomasimme sitten, että hän ei keskity läksyn kuunteluun ollenkaan, ja ryhdyimme puhumaan samalla monotonisella äänelle tytöistä, musiikista, jääkiekosta ja ryyppäämisestä. Litaniat kuultuaan hän vain nyökkäsi ja siirtyi seuraavan päivän läksyyn.

Uskonnon kokeessa laitoimme kerran vastaajiksi Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueen tähtiä, ja jakaessaan niitä Päivänsalo kuulutti: ”Missä on Firsov, missä on Polupanov?”

Kerran ystäväni Allu oli kertomassa uskonnon läksyä ja selosti siinä monotonisesti, kuinka minä olin muka sammunut, kun oltiin juotu viiniä. Protestoin äänekkäästi, etten sammunut, mutta Päivänsalo komensi minut eteen istumaan. Samalla kun luokassa laulettiin trai, trai, trallallaa, ryhdyin poistamaan vaatteita päältäni.

Juuri kun olin vetämässä housuja alas, Päivänsalo komensi minut ulos. Menin tosiaan ulos puistoon röökille, ja olin siellä tunnin loppuun asti.

Päivänsalo oli kuitenkin huhuillut minua aikaisemmin sisään, ja kun saavuin kouluun, minulle läppäistiin puolitoista tuntia jälki-istuntoa.

Tilanne ei päättynyt siihen. Hieman myöhemmin Teinilehdessä oli juttu koskien minua ja opettajien raakalaismaista käyttäytymistä. Sen seurauksena rehtori kutsui poliisit kuulustelemaan meitä, kuka oli antanut tiedot lehdelle. No, siitähän ei syntynyt mitään.

Ylioppilaspuheessamme rehtori ilmoitti, että kouluun oli päässyt luikertelemaan vierasta ainesta, mutta siitä päästään nyt eroon. Katselimme kavereiden kanssa toisiamme, josko lähtisimme, mutta omaisten läsnäolo esti aikeemme.

Sytytin kuitenkin röökin samalla kun otin ylioppilastodistuksen.