(Tämä kirjoitukseni on Länsi-Savo –lehdestä 1977)

Kaikille maa on sama. Sitä on yhdessä muokattu joskus hammastakin purren vuosisatojen ajan. Jossain sarka on täynnä katkeruutta. Toisaalla satoa muistellaan iloisin mielin ja ehkä tunnetaan pelkoa ja häpeää toisten tunteiden takia. Vain harvoilla on voimaa ja riittävä näkökenttä perinteiden taakan kantamiseen.

Sukupolvien taittuessa maa on verkalleen muuttanut kasvojaan. Metsät ovat väistyneet peltojen ja myöhemmin tehtaiden tieltä. Kiviä on kangettu esiin koskemattomilta korpimailta ja kerrostaloja on rakennettu entisille pelloille. Elämisen kulku on muuttunut samalla, kun sen sisältö on tullut rikkaammaksi.

Kokemukset ovat piirtäneet kasvoille karttoja, joilta tarkkaava katsoja voi löytää ilon ja tuskan piirtoja. Taitava purjehtija voi välttää ne karikot, jotka reitille on jo merkitty. Usein kuitenkin kahlaaminen yritysten ja erehdysten viidakossa voi johtaa horjahduksiin tai kaatumisiin ylivoimaisilta tuntuvien tehtävien edessä. Joillakin voi olla edessään kalterein koristeltu kolossi.

Öisin kadulla kulkee minuuttaan hakevia ihmisiä, jotka hakevat yhdellä kertaa muistoja ja unohdusta. Puukko voi välähtäessään merkitä jonkun kuolemaa.

Maan hiljaiselle enemmistölle vuodet ovat olleet joskus raskaita. Työstä ei ole voitu irrottaa helppoa elämää. Voimille on usein ottanut se hiljaisuus, jolla arkipäivän maineteot on peitetty. Useat ovat joutuneet ase kädessä turvaamaan oikeuttaan elää. Heille unohdus on ollut kaksinkertainen.

Jotkut kurkistelevat sairaaloiden ikkunoista. Toiset tulevat esiin vasta, kun kuorma on saatu purettua kaatopaikalle. Lapset hakevat innoissaan leikkitoverikseen keppiin nojaavaa poikaa, jolle jokainen ja huudahdus ja huomionosoitus on maailman laajentamista.

Ihmisen etsiminen alkaa vasta sitten, kun on itselleen pystynyt selvittämään todellisiksi tavoitteiksi kelpaavat päämäärät. Tosin vain harvat kykenevät ajattelemaan niin pitkälle.

Suomalaisena oleminen ei ilmeisesti ole sen vaikeampaa kuin ruotsalaisenakaan päiviä pyörittää. Arvokkainta on kuitenkin tuntea yhteisen kokemisen tie ja rakentamisen menetelmä. Kansallisen itsetuntomme kiinteys riippuu pelkästään taidoistamme oivaltaa eiliset ja nykyiset työt.

Maalla on ollut kaksi sodan aiheuttamaa kriisiä. Ensimmäisestä ei ole yhteistä nimeä. Puhutaan ”vakaumuksensa puolesta sortuneista”, ”vapaussodasta” tai ”sisällissodasta”. Kuolleet olivat kuitenkin samanlaisia riippumatta puoluekannasta. Uhri ei saa olla turha.

Toisen kerran aseisiin jouduttiin tarttumaan toisen maailmansodan melskeissä. Tuhannet kaatuivat ja vielä useammat loukkaantuivat. Veteraanien ja sotainvalidien tekoja ei vieläkään arvosteta. Keräyksillä autetaan ja eläkkeillä huojennetaan.

Maan täytyi nousta sodan täyttämästä kurimuksesta ja siirtää kaikkensa menettäneet uusille alueille. Kova työ alkoi 300 miljoonan dollarin edestä samalla, kun harmaat miehet palasivat pohjoisesta ja idästä. Jotkut nojasivat keppeihin, toiset eivät pystyneet kestämään hiljaisuutta.

Sodanjälkeisestä ahjosta lyötiin ne kipinät, joilla maa taas nostettiin jaloilleen. Elintarvikekupongit häipyivät mustan pörssin myötä. Uusi elämä alkoi versoa. Lapset tulivat Ruotsista , ja syntyvyyskäyrä kääntyi hurjaan nousuun.

Tällä haavaa on lama. Sodanjälkeiset ikäluokat täyttävät työttömyyskortistoja. Hyvinvoinnin kasun aika on tullut.

Joidenkin mielestä isoista kaupungeista tulee illalla viidakoita, joissa villi-ihmiset vaeltavat veren ja tavaran jäljessä. Toiset korostavat mieluummin luonnonläheisyyden menetystä, saasteita ja ympäristömyrkkyjä.

Nuorille aika on merkinnyt uusien ajatusten ja aatteiden esille tuloa. Erilaisten lippujen alla marssivien askelista kaikuu kuitenkin varsin samanlainen sävel, joka tulee esiin aikakausien vaihtuessa. Niin on aina ollut. Historia ilmentää jatkuvuutta. Kaikille ei aina tule mieleen, että tapahtumat toistavat itseään muodossa tai toisessa.

Huolestuttavaa kuitenkin on, että nuoria ohjaillaan tietoisesti useilta suunnilta. Keinot tähän ovat suuresti muuttuneet vuosien mittaan, laajentuneet ja monimutkaistuneet. Kenenkään ei tarvitse olla yksin. Ystävänä voi toimia radio, televisio tai viihdelehti.

Ihmissuhteet voivat olla keinotekoisia. Keskustelu saattaa ilmentää ajattelun tyhjyyttä ja ympäristöhavaintojen köyhyyttä. Yhteiskunta ei ole vielä valmis tyydyttämään kaikkien tarpeita tai ottamaan heitä huomioon. Tämän hetken yltäkylläisyyden edessä ei olla samassa asemassa.