Historian loppu häämöttää

Savitauluun kirjoittavalla miehellä oli kiire. Pitkin rannikkoa sytytetyt nuotiot kertoivat väkivaltaisesta ja otteissaan nopeasta maahantunkeutujasta, ja viesti tapahtumista piti saada mahdollisimman nopeasti vallan keskuksiin, Mykenen, Pyloksen, Theban ja Knossoksen palatseihin.

Sanoma ei koskaan ehtinyt perille. Ulkopuoliselle niin hienopiirteiseltä tuntuvalle kreetalais¬mykeneläiselle kulttuurille koitti tuho noin vuonna 1200 ennen ajanlaskun alkua, ja pimeys laskeutui vuosisadoiksi Kreikan ylle.

Samanlaisia esimerkkejä löytää kaikkialta ihmisjoukkoja liikuttaneista tapahtumista kirjoitetun historian ajalta, ja miten paljon niitä onkaan ollut, kun tottumattomat sormet vasta tapailivat puheen rytmitystä ja kehittivät sanoille kuvallisia korvikkeita.

Väkivalta on ollut mahtava, muutosvoimia liikuttava peruslähtökohta. Kyse on ollut joskus suurista, mutta useimmiten pienistä valloitusretkistä. Joku aina joutui puolustautumaan, sillä hyökkääjiä ja päälle ryntääjiä on riittänyt. Joskus iso kulttuuri rysähti kerralla, toisinaan sännättiin silmittömään pakoon.

Myöhemmin balladein, runoin ja kirjoin on ylistetty voittajan kunniaa. Menossa oli muistumia vanhasta eläinyhteisöstä, vaikka keisari olikin jo vaatetettu. Hävinneistä vastustajista miehet kelpasivat orjiksi, naiset maattaviksi ja muut täyttämään kalmistoja. Paljon, paljon myöhemmin kaikkien geenit yhtyivät, ja tulokset on nähtävissä katujen ja kujien nykyisistä kulkijoista. Me olemme vain niin kovin erimielisiä omista kuvajaisistamme, kun ne heijastuvat maailman vesistä ja peileistä.

Ajat vaihtuvat

Kun ajat vaihtuivat, vanhat vihanpidot haihtuivat pergamenttien murentuessa unohtuneisiin kirjastoihin. Vallan käytävillä uudet torat ja riidanaiheet nostivat jo päätään. Ihminen, joka ei koskaan tottunut olemaan yksin, ei myöskään pystynyt elämään ilman taistelua oman elintilan ja maineen kasvattamiseksi.

Poliitikkojen ja demagogien lupaamaa onnelaa ei maan päälle saatu syntymään minkään uskonnon tai ateistisen maailmankatsomuksen avulla. Nykyihmisten lyhyellä perspektiivillämme näiden pyrkimysten kaksi ääripäätä ovat Adolf Hitler ja Josif Stalin, mutta jokaiselta aikakaudelta löytyy vastaavanlaisia esimerkkejä.

Eikä ole mitenkään häijyä ennakoida, että sama tahti jatkuu myös tulevaisuudessa. Uudet valtakeskukset keinuvat jo kehdossa ja imevät tuttia, eikä niillä ole välttämättä sydäntä EU:lle, perustuslaille, yksilönsuojalle, parlamentaariselle demokratialle tai ihmishengelle.

Valot saattavat sammua äkillisesti Euroopasta ja Yhdysvalloista, ja nyt unohdus voi olla tuhatvuotinen.

Syvemmälle ihmiseen

Mutta mennäänpä syvemmälle ihmisen kokemusten ja mielen kuorikerroksiin, sillä kaikki ei ole äkkipäätään sitä, miltä näyttää. Olemme pitkän tien kulkijoita ja syntyneet tuhkasta ja tuhosta, kuten Homeroksen aikalaisten kaupunkivaltiot.

Evoluutioteorian mukaan ihminen on saavuttanut järjen valon vähitellen, pikemminkin miljoonien kuin satojen tuhansien vuosien saatossa. Esimerkiksi Homo Habiliksen ja nykyihmisen välinen elinkaari ulottuu yli miljoonaan vuoteen.

Kaiken tämän perusteella ihmistä olisi taottu nykykuntoon harkitusti ja suurella vaivalla. Onhan sille oma ilmauksensakin: tehtiin luomakunnan kruunua.

Kirjoitettu historia ja fossiilihavainnot ajasta ennen kirjainmerkkejä ilmaisevat kuitenkin aivan muuta. Ihmiset ovat koheltaneet aikakausien läpi rosvoamalla ja ryöstämällä. Poikkeuksia ei ole olemassa. Kun alue vallattiin, rajoille rakennettiin pahaenteisiä vartiotorneja ja varoitusmerkkejä. Koko ajan piti olla varuillaan ja lietsoa ryhmähenkeä. Oleellista oli silloin ja on edelleen, että yhteisö luodaan aseilla.

Tulen, raudan sekä kidutusten jälkeen alamaiset ovat jo kovin säyseää joukkoa.

Ihmisten kujanjuoksussa kosmisen ajan läpi erottuu yksi merkittävä tekijä, joka kannattaa pitää mielessä ylevissä historiatutkiskeluissa. Eli on syytä ymmärtää, että meidän ykköspalkintomme varastamisessa ja hävittämisessä oli koko maapallo.

Voittaja olisi se, joka saisi eniten tilaa, metsiä, autiomaita, jokia, merenlahtia ja vuoristoalueita haltuunsa sekä tappaisi tai alistaisi kaikki muut siinä sivussa.

Ihminen oli siis irralleen päästetty pikkulapsi, jolle annettiin kokonainen karamellikauppa. Eniten makeisia saisi se poika, joka vahvimpana ja viekkaimpana pääsisi eroon keinolla millä hyvänsä muista kilpakumppaneista tai pakottaisi heidät puolelleen.

Suurennuslasi esiin

Kun tarkastellaan ihmiskunnan aikaansaannoksia suurennuslasilla, on varsin nopeasti pääteltävissä, että luonto menetti jollakin tavalla ja jossakin vaiheessa otteensa ja lopullisen määräysvallan meistä. Se saattoi olla seurausta mutaatiosarjasta tai ihmisyhteisöjen rakentumisen kannalta erittäin pahantahtoisesta ulkopuolisesta geenimanipulaatiosta. Joka tapauksessa tapahtumien seurauksena ihmisestä tuli saalistaja, peto, joka asettui luojaansa, luontoa vastaan.

Jos todellakin olemme tarkoituksellisen väliintunkeutumisen tuotteita, sellaisen alkuunpanijalla ei ollut mitään sydäntä ihmiselle, sillä lopputulos on ollut kaikkea muuta kuin henkevä, hyvä, pidättyvä ja oikeamielinen. Niiden sijaan tunkivat väkivaltaisuus, ahneus, julmuus ja rajaton vallanhimo.

Saimme näiden sattumusten seurauksena ajattelukyvyn, jota niin taidokkaasti ja myyttisesti kuvataan raamatun syntiinlankeemustarinassa ja karkotuksessa paratiisista.

Kuten muistetaan, Aatami ja Eeva söivät hyvän ja pahan tiedon puusta, mikä johti ensimmäisenä alastomuuden toteamiseen ja siltä häpeämiseen. Eläin, joka elää ilman rihman kiertämää elämänsä alusta loppuun, on Gaian mukainen, mutta ihminen, joka on ylittänyt eläimellisyyden rajat, on erilainen. Alastomuus on epäinhimillistä ja siis vihattavaa. Vaatteet ja niiden mukanaan tuomat ihomaalaukset ja erilaiset koristukset ajavat samaa asiaa: me emme ole enää kuvottavia, likaisia elukoita.

Neitseellinen, kaikissa toiminnoissaan tasapainoon pyrkivä ja sitä ylläpitävä Gaia oli avoinna ja puolustuskyvyttömänä sekasikiölle, joka oli siitä itsekään tietämättä osaksi eläintä ja osaksi jotakin muuta. Tämä olio aloitti veren juhlat, jolle tolkkua ei näy vieläkään.

Maapallosta tuli saalis, joka piti valloittaa ja nopeasti. Ja koska ihminen ei koskaan usko omiin aikaansaannoksiinsa, tuonpuoleisuus, esi-isät ja henget valjastettiin valmistamaan systeemille sotilaita, valtaamaan elintilaa ja tappamaan.

Uskonnon ja vallan liittouma kehitettiin jo pienissä heimokunnissa, mutta yhteiskunnalliset taidot ja rakenteet periytyivät suoraan aiemmasta eläintodellisuudesta, jossa kaikkein vahvin vuorollaan johtaa laumaa, ja muut tottelevat mukisematta. Siinä loksahtivat paikoilleen reviiri-, suvunjatkamis¬- ja rooliasetelmat, jotka näyttävän todellisen lähtökohtamme.

Samasta eläinpohjasta olivat ryöpsähtäneet esiin myös pehmeämmät arvot, tunteet, eleet ja luonne, jotka siivilöityivät uuden ihmistodellisuuden kautta ja synnyttivät suuren tyhjiön. Sen merkiksi yksilö ei pystynyt uskomaan omia silmiään, vaan tarvitsi kaikkeen selityksiä. Tähän usvaiseen ja pimeään aukkoon iskivät innolla kaikkien aikojen filosofit, papit, shamaanit ja poliitikot, jotka tekivät ja tekevät yhä ihmisistä tottelevaisia vallan kohteita.

Se oli aluetta, jota voidaan täysin nimittää omaksi, inhimilliseksi poltinmerkiksi gaiamaisissa kudelmissa. Siinä elivät lupaukset tähdistä ja ruusuisesta tulevaisuudesta sekä myös etäinen mahdollisuus sopuun oman luojan kanssa, mutta historian kaikki kulttuurit valjastivat ihmiset valtaa ja jumaluutta kerskaavien sotavankkureiden vetäjiksi.

Valta jumalilta

Inhimillisen ajanlaskun edetessä yhteiskunnallinen ja psykologinen vaikuttaminen monimutkaistui. Kulttuurin aamuruskon hallitsijat olivat jo saaneet valtansa suoraan "jumalilta". Arjalaiset menivät jopa niin pitkälle, että kirjoituttivat rotuerottelun uskonnollisiin teksteihin, jolla orjuutettiin tummahipiäinen alkuperäisväestö. Nuo mustiaiset olivat kuitenkin rakentaneet ensimmäiset kaupungit Intian niemimaalle.

Eri puolilla maailmaa oli kehkeytynyt viljelyyn perustuvia ja yhteisöllisesti kehittyneitä saarekkeita, jotka viitoittivat menettelytapoja eteenpäin. Sumerit siirsivät rajapyykkejä loitommaksi sitä mukaa, kun oman etnisen alueen kaupunkivaltiot saatiin yhdistetyiksi. Lisäksi valtakunnan yhteyteen tuli alueita, jotka eivät koskaan olleet kuuluneet keskuksen valtapiiriin.

Sama kehityskulku oli käynnissä kaikkialla maailmassa, tosin varsin eri aikoina. Tuoreimpana esimerkkinä voitaneen mainita Amerikan mantereiden haltuunotto intiaaneilta.

Maailma saatiin vallatuksi, mutta millä hinnalla! Suuri inhimillinen kärsimys, itku ja hampaiden kiristys ovat seuranneet tätä kehityskulkua, jossa koemme edelleen vain yhtä välivaihetta. Vaikka rajat on piirretty kaikkialle maailmaan Antarktista lukuun ottamatta, välejä selvitellään yhä. Aseita kalistellaan ja kuolemaa kylvetään.

Kaiken tämän keskellä on kylmästi todettava, että ihmiskunnan historia on ainoastaan rosvoretkien selostusta. Maailmankaikkeuden mittakaavassa ihmislaji rinnastetaan vesikauhuiseen koiraan, joka on ammuttava säälittä. Me emme nimittäin pelkästään aiheuta vahinkoa toisillemme vaan myrkytämme koko planeettaa olemassaolollamme.

Kaiken elämän antaja, Gaia on kuristumassa niskalenkkiotteessamme. Olemme vihdoin saavuttaneet ympäristömme ja toistemme rosvoamisessa pisteen, josta eteenpäin ryntääminen vie koko ihmiskunnan tuhoon. Unohdus ja valojen sammuminen ovat näkyvissä koko rujolle lajillemme. Mutta onhan meillä esimerkki lehmästä, joka jätetään yksin apilapeltoon. Samoin on käymässä meille, luojan pikku barbaareille.

Yksilössä toivo

Ihmisillä saattaa olla toivoa ainoastaan yksilöinä. Yhteisöjen henkiset ja aineelliset johtajat ovat tosin käyttäneet niin väärin jäseniään satojen tuhansien vuosien ajan, että siitä parantuminen on äärimmäisen epävarmaa ja tuskallista. Se on kuitenkin eittämättä mahdollista, vaikka kuvia kumartelematon historia tarjoaa meille oivallisen aitiopaikan ihmisen lannistamiseen ajanlaskun alkuhetkistä nykyaikaan asti.

Kansalaiset on valjastettu antamaan yhteiskunnalle kaikkensa usein sellaisissa oloissa, jotka näyttäisivät ulkoavaruuden tarkkailijalle käsittämättömiltä ja julmilta.

Toivo kuitenkin elää. Ihmiset näyttivät alistuneen tuhoamisleireissä Hitlerin valloittamassa Puolassa, mutta elämä kulki silti eloonjääneiden keskuudessa Kanada-parakin tuntumassa. Siellä liikkui hammaskulta ja tehtiin Auschwitzin hämärähommia, vaikka kuolemankoneisto jauhoi kovaan ja hikiseen tahtiin. Vain ovelimmat ja viekkaimmat selvisivät siitä kurimuksesta.

Kun pahoista paikoista on yleensä päästy väljemmille vesille kohtuullisesti, miljoonien ihmisten työttömyys ei tunnu enää miltään. Suurten joukkojen lammasmainen mykkyys ja nöyryys vallanpitäjien edessä eivät yksin kohdistu maahamme, vaan se on ollut kylmä tosiasia kaikkialla.

Platonin luolavertaus

Kreikkalainen filosofi Platon kuvasi vastaavanlaista kokemista luolavertauksessa, jonka mukaan luolaan kahlehditut ihmiset pystyvät näkemään vain nuotionvalon heijastamia varjokuvia. Niitä kuljetetaan heidän takanaan, ja he pitävät niitä todellisen maailman tapahtumina.

Vapautuminen ja maan pinnalle kiipeäminen johtaa sitten täydelliseen sokaistumiseen ja vasta myöhemmin asioiden vähittäiseen ymmärtämiseen. Valheet ja varjot poistuvat. Jos tällainen valaistunut ihminen menisi takaisin alas kohtalotovereidensa luokse, häntä ei uskottaisi, vaan mies joutuisi katkeran pilkan kohteeksi. Samalla tavalla meidät oikeat ihmiset on ehdollistettu elämään ja käymään läpi meille alunperin vieraita malleja ja näkemyksiä. Oleellista vain on, että sitä ei helpolla käsitä.

Englantilainen psykiatri Ronald D. Laing todistelee, että ihmiskunta on vieraantunut alkuperäisistä mahdollisuuksistaan, minkä vuoksi meillä ei ole minkäänlaista selkeää käsitystä terveen järjen terveydestä tai niin kutsutun hullun hulluudesta.
"Me olemme turtuneita ja typertyneitä olentoja, vieraita todelliselle minällemme, vieraita toisillemme, henkiselle ja materiaaliselle maailmalle - hulluja jopa, verrattuna ideaalitilanteeseen, jossa voimme välähdyksenä tajuta, mutta emme omaksua. Me synnymme maailmaan, missä vieraantuminen odottaa meitä."

Laingin teoksessa Kokemisen politiikka, Paratiisin Lintu korostetaan ihmisen vieraantumisen astetta heti sosialisaation ensihetkistä lähtien. Ihmiskunta on pyrkinyt kaikin voimin löytämään ihannetilan fyysisen minän ja ajattelukyvyn ristiriitatilanteisiin. Sen perussanoma on tämän kirjoittajan sanoin ilmaistuna: unohda eläintaustasi ja unohda myös järki.

Lopputuloksena on tietynlainen ulkopuolelle jääminen, minkä heijastumia saamme nähdä parhaimmillaan taiteen eri hahmotelmissa ja huonoimmillaan murha- ja pahoinpitelytilastoissa.

Me emme pääse eläintaustasta, vaikka kuinka yrittäisimme. Kaiken hyvän sanoman keskeltä kalskahtavat läpi valhe, pyrkyryys, murhat ja alistaminen. Kun joku hengittää niskaasi ja haluaa sälyttää kontollesi kaiken pahan tässä maailmassa, on aika sukeltaa syviin vesiin sekä de-ajatella, de-uskoa, de-miettiä ja de-rakentaa kaikki se, mitä yritetään tyrkyttää.